Kansainvälinen pikakuljetus- ja postipalveluyritys TNT lisää palvelukapasiteettia Suomen ja muun Euroopan välillä ottamalla käyttöön Boeing 757 –rahtikoneen Turun ja Belgian Liègessä sijaitsevan lentokeskuksen väliselle päivittäiselle reitille. Näin yhtiö pystyy vastaamaan kevään aikana kasvaneen lentorahdin määrän kuljettamiseen ja varmistaa tarvittavan kapasiteetin ja kuljetusajat Suomeen tuleville ja Suomesta lähteville Express-lähetyksille palauttamalla kapasiteetin samalle tasolle kuin se oli ennen taantuman alkua. Boeing 757 korvaa reitillä aiemmin käytetyn pienemmän Boeing 737 –rahtikoneen.
Tämä huomattava kapasiteetin lisäys mahdollistaa myös uusien lentoyhteyksien avaamisen Baltian maihin jälleen Suomen kautta. TNT avaa jokapäiväiset edestakaiset lentoyhteydet Turusta Tallinnaan ja Riikaan. Näin yhtiö parantaa selvästi yhteyksiä Baltiaan ja varmistaa tarvittavan kapasiteetin maiden osalta.
Uudet lentoreitit otetaan käyttöön viikolla 20 yhtä aikaa muualla Euroopassa tehtävien palvelukapasiteettilisäysten ja lentomuutosten kanssa. Uudet reitit ja muutokset ovat voimassa toistaiseksi kesän ajan, jonka jälkeen tarkastellaan uudelleen tarvetta syksyn ja talven lentoreiteille, aikatauluille ja kapasiteeteille.
Lisätietoja:
TNT Suomi Oy
Viestintä
Puh. 020 420 420