WFP ei ole ainoa, joka hyötyy yhteistyöstä. WFP:n hätäapu- ja kehitystoiminnan tehostaminen tuo TNT:lle sekä sosiaalista että ammatillista hyötyä.
Yhteistyöstä on TNT:lle etua monella tavalla:
- TNT saa myönteistä julkisuutta
- TNT:n liikearvo lisääntyy
- työilmapiiri kohentuu ja lisää työtyytyväisyyttä ja parantaa suorituksia sekä lisää tietämystä ja kokemusta
![]() | TNT:ssä on myös havaittu, että asiakkaat, työtekijät, hallitukset ja sijoittajat eivät katso pelkästään taloudellisiin näkökohtiin vaan arvostavat myös pehmeitä arvoja. TNT odottaa yhteistyön vahvistavan yhtiön mainetta ja arvostusta. TNT pyrkii myös ottamaan huomioon oman toimintansa maailmanlaajuiset yhteiskunnalliset ja ympäristövaikutukset. |
TNT kantaa oman osansa vastuusta pyrkien suojelemaan ja parantamaan maailmaa tulevia sukupolvia varten. Yritys tarjoaa palveluitaan jo yli 200 maassa, ja sen toiminnan merkitys kehittyvissä maissa kasvaa koko ajan. Yhteistyö Maailman elintarvikeohjelman kanssa on kulmakivi TNT:n toimissa maapallon kantokyvyn hyväksi.
Kyseessä on suurin humanitaarinen hanke, missä TNT on ollut mukana. Yhtiössä ollaan toiveikkaita sen suhteen, että toimintaan osallistuvien kolmen divisioonan ja tuhansien työntekijöiden innostus riittää antamaan sille voimia vastata maailman kaikkien aikojen suurimpaan logistiseen haasteeseen - koko maailman väestön ravitsemiseen.
> Lue TNT:n ja WFP:n käytännön yhteistyöstä ![]()
< Takaisin YK:n Maailman elintarvikeohjelma ja TNT -sivulle
